OPETUS / TUNNIT
Yleistä Satubalettiopetuksemme on kokonaisvaltaista tanssitaidekasvatusta. Haluamme kannustaa lapsia luovuuteen sekä kokemaan tanssin ilon. Panostamme sosiaalisten suhteiden luomiseen ja toisten huomioon ottamiseen tanssitunnin aikana. Lapsen oma tanssikäsitys kehittyy sopusuhtaisesti tekijänä ja kokijana, sillä opetus on ikätason mukaista (vrt. tasoryhmät) ja rakentuu vuosittain jo opituille taidoille. Yleisohjeistus: Oppilaat: ENNEN JA JÄLKEEN TUNTEJA KÄSIEN PESUN SAIPPUALLA. TUNNEILLE TULLAAN 5 MIN ENNEN TUNNIN ALKUA. MIKÄLI MAHDOLLISTA LAITA HIUKSESI JA PUKEUDU JO KOTONA VALMIIKSI TUNNILLE. ETHÄN TULE SAIRAANA/NUHAISENA TUNNILLE!
Satubaletti Pikkuballerina ei ole vakuuttanut oppilaitaan tapaturman varalle. Suosittelen ottamaan lapselle oman tapaturmavakuutuksen.
OpettajaSatubaletti Pikkuballerinan opettajana toimii lastentarhanopettaja / tanssin varhaiskasvattaja Karina Koskinen.
Opinnot ja toiminta: -Joensuun yliopisto, Savonlinnan ULO -Tanssitaidekasvatusopinnot, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Opetusalan täydennyskoulutusyksikkö -Sonja Tammelan Balettikoulun (nykyisin Lappeenrannan tanssiopisto) oppilas ja toiminut siellä myös satubaletin opettajana -DACI:n jäsen -Tosi Nuori Suomi ohjaaja -Kouvolan Naisvoimistelijoiden (nykyisin Tempo) aikuinen-lapsi sekä musiikki-mielikuva -ryhmien ohjaaja -Kulttuurikouvolalainen 2019 Ryhmät: Tanssi naperon kanssa (lapsi 2-3v)/Aikuinen-lapsi -ryhmä "Kehokontakti ja vuorovaikutus yhdessä tanssien syventävät lapsen ja vanhemman välistä suhdetta" Oma tutun aikuisen kanssa on turvallista aloittaa tanssiharrastus. Vanhempi voi olla lapsen äiti, isä, mummi, ukki tai vaikkapa kummi. Satubaletti ( 3v, 4 v ja 5 v ) "Baletti on ihanaa ja kaunista! Minä osaan ja olen taitava!" Luovasti ja iloisesti, leikin ja mielikuvien kanssa lähdemme tutustumaan baletin maailmaan. Ketteryys, tasapaino ja kaunis ryhti kehittyvät ihan itsestään. Teemme pieniä tanssisommitelmia (yksin, pareittain ja yhdessä) ja esiinnymme toisillemme. Balettisadut sekä klassinen ja balettimusiikki ovat heti alusta alkaen mukana. Samoin moninaiset balettiasut opettajan varastosta.
Satubaletti/ Esibaletti ( 6 v ) "Minä olen pikkuballerina!" Nyt alkavat esibalettiharjoitukset tangossa ja keskilattialla eli opettelemme baletin alkeita. Teemme venyttelyharjoituksia ja harjoittelemme perustanssiaskelia. Alkuvuosien harjoitteet jatkuvat ikätason mukaisina. Esibalettilaiset pääsevät jo myös esiintymään erilaisiin tapahtumiin.
Alkeisbaletti ( 7 v ) "Minä olen ballerina!" Kuten edellä, mutta lisäämme baletin osuutta ja lihasvoimaharjoituksia. Alkeisbalettivuoden jälkeen oppilas voi siirtyä suoraan Kouvolan Balettikouluun harrastamaan klassista balettia. Satubaletti Pikkuballerinan oppilaita siirtyy vuosittain Kouvolan Balettikouluun (www.kouvolanbaletti.fi)
|